Koulutukseltamme olemme lähihoitajia. Mari on sairaanhoidon ja huolenpidon lähihoitaja ja Ilmari on erikoistunut perustason ensihoitajaksi.
Meille on tärkeää kunnioittaa asiakasta ja kohdata hänet aina iloisella mielellä. Käynnistä jää silloin molemmille hyvä mieli!
Toiminnassamme näkyy huolenpito asiakkaista. Hoitoa toteutetaan yksilöllisen tarpeen mukaan asiakaslähtöisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Haluamme olla tiiviissä yhteistyössä läheisten kanssa, jolla varmistamme monipuolisen ja hyvän hoidon asiakkaalle.
Toiminnassamme panostetaan hoitosuhteiden pysyvyyteen ja luottamuksellisuuteen. Kunnioitamme jokaisen asiakkaan kotia ja kodin tapoja.
Palvelu tuotetaan kokonaisvaltaisesti perushoidon, hoivan ja arkikuntoutuksen keinoin huomioiden asiakkaan osallisuus ja omat voimavarat.
Kontticaren hoitajilla on tarvittaessa käytössä myös sairaanhoitajan palveluita.
Työskentelemme tiiviissä yhteistyössä muiden hoitoon osallistuvien tahojen kanssa mm. Apteekki ja Hyvinvointialueen terveysasema, asiakasohjaus ja kotihoito.
Kontticaren pääasiallinen toiminta-alue on Saarijärvi ja Karstula. Toimiluvat ovat voimassa koko Keski-Suomen hyvinvointialueella.
Palveluiden piirissä on ikääntyviä, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä vammaispalveluiden asiakkaita, joilla on tuen tarvetta arjessa. Voimme sijaistaa myös omaishoitajaa tai henkilökohtaista avustajaa.
Kontticaren ensimmäinen toimintavuosi oli 2020, jolloin Ilmari aloitti yrityksen toiminimellä. Mari siirtyi yritykseen samana syksynä. Vuoden 2021-2022 aikana yritykseen on rekrytoitu 1 kokoaikainen ja 4 osa-aikaista hoitajaa.
Copyright © 2024 Kontticare Oy – Kaikki oikeudet pidätetään.